ihmettelen tässä mittakaavan naurettavuutta..
etenen kalenterin mukaan tunnista ja päivästä toiseen.
hyvin rajallista tiukasti rajattua aikaa.
samalla kun pyrkii selviämään deadlineista,
tenteistä, suorituksista,
ja etenee näin viikosta toiseen,
ja samalla prosessoi tulevaa prosessia,
jossa tutkitaan 12 000 vuoden kehitystä,
ajantaju kadoksissa.
en ole nähnyt ihmisiä aikoihin
olen asunut kasvinäytteiden ja
latinan kielen sanahirviöiden kanssa
kehitellyt ääliömäisiä muistisääntöjä
yrittänyt luoda sanasta virkkeitä
liikkunut liian vähän
laskenut päiviä lomaan.
enkä eläissäni ennen ole ollut
näin kiireinen
näin tiukasti jonkun aikataulun ohjailtavana
näin vähän kotona
puhunut näin paljoa unissani
sammutellut ja sytytellyt valoja muistamatta
näin väsynyt, stressaantunut, poissaoleva.
mutta edessä on jotain parempaa.
tänään juoksin tunnin aurinkoisessa kevätsäässä.
kolmen viikon päästä,
juuri tähän aikaan laukut ovat pakattuina oven edessä,
ei ole järkeä nukkua koska kentällä pitää olla ennen aamuyötä,
nukutaan koneessa,
levätään perillä.
tämä kaikki on edessä,
jos luonnonvoimat eivät muuta suunnitelmia.
jos tuhkapilvet malttavat väistyä.
taidan nukkua toisenkin yön,
ilman rajoitettua uniaikaa..
