maanantai 30. marraskuuta 2009

1.

Ihastuin hirviästi monien kivojen blogien joulukalentereihin ja ajattelin, että tuossapa hauska idea, jota voisi itsekin koittaa..
Vaikka oma kalenteri tuntuu vain paisuvan uusia juttuja ja tapaamisia näinä viikkoina ennen joulua, koitan silti saada joka päivälle jotain pientä tänne.

Ensimmäisenä juttuna näytän mimmoisen adventtikynttelikön väsäsin ilahduttamaan kodin jouluilmettä..



Koristelin tavallisia kruunukynttilöitä kynttilämassalla, jota voi vain spuurata ulos ja mieluvitus (+taidot) rajana.







Numerot tein puisille ohuille koristetähdille, jotka liitin lehtiin ja lehdet pakkausnarulla kynttilöihin. Kynttilät asettelin vanhaan lasiseen astiaan, jonka pohjalle pistin hiekkaa. (Jos kynttilät eivät meinaa pysyä pystyssä, leikkaa pahviin 4 aukkoa, työnnä kynttilät niihin ja piilota pahvi hiekan alle.) Hiekan pinnalle ripottelin hieman sokeria, lumen korvikkeeksi.. Kynttelikön voi toteuttaa lukuisilla tavoilla tarttumatta silti valmiisiin punavalkoisiin tonttukuvilla kyllästettyihin valmiisiin ratkaisuihin.



kynttilöitä, joka puolelle hirviästi kynttilöitä ja tunnelmallisia iltoja!

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

.tänään.










tänään turhauduin miehen tarmottumuuteen, toimettomuuteen. tukala tunne.
tänään linnottauduin yksin kahvilaan kaakaolle kolmeksi tunniksi.
toivuttuani ehkä turhastakin turhautuneisuudesta taivalsin takaisin kotiin.

täytyy osata olla yksin välillä.
täytyy saada välillä lähteä,
että muistaa miksi on kiva palata.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

.ajatukset paperilla, teen sakoissa.










tämän viikon olen viettänyt luentopapereiden parissa. perjantaina pitäisi mahdolliset oivallukset saada suolletuksi vastauspaperille.
monta kuppia vihriää teetä. ja glökiä.
olen myös valmistellut tulevaa-
pian avautuu joulukalenteri. hip!

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

.viikunan maku huulilla kaipaan tukholmaan.




kun kädet ja pää käy niin hitaalla aamulla,
ettei leivän luonti onnistu,
on tartuttava aamupalojen aateliin,
kahvin jälkeen tietenkin,
kuituisiin muroihin, jossa on omenaa ja viikunaa.
sekaan tuoreita marjoja, tai kuivattuja mansikoita. nams.

lauantai lehti kertoi kadehtittavasti,
että tukholmalaiset saavat tutustua saleittain Daliin.
kaipaan södermalmille. tunnelbanaan ja nimettömiin kahviloihin.
kaipaan östemalmin vintagea. vanhan kaupungin ruusupastilleja.
ja sitä jotain, mitä helsinki ei varmaan koskaan saavuta.
kaipaan niitä aikoja, jolloin maleksin tuntemattomilla kaduilla.
tukholmaan..
men kanske nästa år. igen.

.singeri ja mie.










elämmä vielä kuherruskuukautta.
etimmä toistemme toimintoja.
ai käännyt siitä.
ei älä väännä tuosta.
vielä moitteeton tikki.
kun ei tee liian monimutkaista,
hyrräämme tyytyväisyyttä.

torstai 19. marraskuuta 2009

.ghost is not real.











voi mitä päiviä.
huolta. helpotusta. iloa. väsymystä.
ystäviä, ystäviä, ystäviä.
jouluilin urakalla.
koti toimi B&B -paikkana.
ahkera opiskelija, laskee matikan tehtäviä joka hetki.
miten innoissani olen ollut
unohtuneiden derivaattojen ja integraalien kertaamisesta.
opettaja itseni ikäinen.
minne kaikki tieto&taito on mennyt.
miten se palautuu.

kynttilöitä. tuikkuja. pieniä valonlähteitä.
toivon säteitä. kyllä pian taas helpottaa olo.
tulee auvoisempi elo.
meän home ghost, kolmas pyörä, pienenee jälleen.
jätämme sen varjoihin, nurkkiin.
sille ei ole tilaa nyt peiton alla eikä sohvatyynyjen seassa.
ghost is not real.

ihmisillä on jotenkin vinoutuneet asetelmat pikkujouluihin.
miusta on ihana kohdata ihmisiä.
otetaan lasillinen glökiä,
puhutaan niin paljon,
että juoma jäähtyy.
hetket kuin manteli joulupuurossa.

eilisen manteli,
arjen hemmottelua kampaajalla.
paikka kuin lämminhenkinen kahvila,
nauru tarttuu asiakkaasta toiseen,
jutellaan kaavuissamme koko talon väki,
kuppi kuumaa,
rentouttava päähieronta,
ei mitään pöljää matkustaa junalla,
vanhaan teollisuuskaupungiin sen ilon tähden.
paluumatkalla pysähdys toiseen kaupungiin,
jonka läpi virtaa junara kuin joki.
lämmin hyvän matkan toivotus,
tule ehjänä takaisin retkeltäsi afrikasta,
olen mukanasi ajatuksissa.
ajatukset lepäävät junan kyydissä,
kuin istuisi venheessä joilla..

perjantai 13. marraskuuta 2009

.huoli kasvaa rinnan alla.

viime yöt ovat olleet pitkiä,
liian lyhyitä unille.
katkonaisia.
toinen ei voi hyvin, silloin oma unikin särkyy.
huoli kasvaa rintalastan alla.
painaa. nostaa palan kurkkuun.
epätietoisuus ruokkii huolta,
kasvattaa palaa.

meidän kotona on kahden sijasta kolme.
se kolmas on hyvänä jaksona niin näkymätön,
että saatta unohtua.
mutta kun tulee vaikeampi jakso,
on kolmas kokoajan läsnä.
ja nyt kahden päällä, leijuu epätietoisuus.

"taas uudet lääkkeet, näillä se lähtee,
sanovat, näetkö silmäni palavat.."

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

.jos nyt on näin, toivoisi toisin.

olen toisinaan luvattoman "turhamainen",
vastoin kaikkia rationalisuuden periaatteita ja järkeilyä.
kannan mielummin olkavääränä asioita jossakin kivassa laukussa,
mielummin kuin pakkaisin painavat kantamukseni reppuun.
tästä syystä useimmiten en arjessa jaksa raahata kameraa mukana.
kun sen kameran kannan mukanani johonkin,
en tohdi kuvata.
ja kun se kamera odottaa kotona,
löydän lukuisia kuvaamisen arvoisi kohteita
ja puren hammasta.
tähänkin pikku probleemaan ois niin helepot ratkasut,
mutta eniten mieltä tuntuu kutkuttavan tämä..

voi kunpa ois taas pieni järkevä pokkari.

edellistä kannoin joka päivä kaikkialla
kunnes akkunsa sanoi itsensä irti.

tiistai 10. marraskuuta 2009

.hipellystä.

oikea hipeltämispäivä.
kangaskauppa pullollaan kuosia ja väriä.
ostin ompelulangat, kankaat jäi.
punttien hipellystä ja hikikartpaloita,
ah, raajat toimii taas.
illalla hipellystä parissakin kirjakaupassa,
muutama joulukirjanen,
jotka olisin voinut tuoda kotiin.
onneksi on kirjasto. kuten kuvissakin.
voisi alkaa hopeakorusepäksi.
tai jos joskus opettelisi kunnolla virkkaamaan...





maanantai 9. marraskuuta 2009

.ystäväni.







"minä toivon sinulle
elämäsi matkalle,
sen verran onnea,
ettet kesken katkea,
sen verran valoa,
et tiedät kenen viereen istua,
ja sen verran pimeyttä,
että on pakko rukoilla.

sinä ystäväni niin kirkkaana soi,
sulla on kaikki jo mukana,
sinä maailmaa mittaillen
kantaa sen voit,
mikä on arvokkainta.

toivon sen verran murhetta,
ettet sorra heikkoa,
ja sen verran rakkautta,
että tiedät milloin vaieta,
sen verran viisautta,
et tunnistat ystäväsi,
ja sen verran kipua,
että osaat antaa anteeksi.

sinä ystäväi niin kirkkaana soi,
sulla on kaikki jo mukana,
sinä maailmaa mittaillen,
kantaa sen voit,
mikä on kaikken arvokkainta."



Loirin Hyvää puuta -levyltä
ohjeita meille kaikille ja rakkaimmille.
hyvää alkanutta viikkoa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

.rajoilla.




olen rajoillani.
kahtena päivänä olen syönyt enemmän (kipu)lääkkeitä
kuin vuosiin yhteensä.
aamuina olen herännyt kun uni ei enää peitä poltetta,
on pakko nousta.
raahautua purkille.
eilisestä oppineena heti kaksi.
en syö lääkkeitä. yleensä ikinä. minulla ei ole pääkipuja,
joihin toiset syövät aspiriinia kuin karkkia.
ja tänään aamupäivällä edes 2 tablettia ei riittänyt.
hampaiden kiristystä.
kyyneleet kihosivat silmiin.
valuivat poskille.
3 tuntia.
sain ottaa toisen annoksen.
siitä 1,5 tunnin päästä koitti hetkellinen
autuus. kivuton 2 tuntinen.
ilmeisesti en ole vielä kärsinyt tarpeeksi
en osaa ennakoida. en ota lääkettä kun ei särje.
ja nyt olen jälleen rajoilla. murtumassa.
en lähde leikkimään päivärajoilla.
ehkä huomenna kroppa palautuu.
pistää pohtimaan rokotuksia..

lauantai 7. marraskuuta 2009

.my achy breaky arm.




kylläpä se tuntuu. se koskee.
käsipuoli.
vasen käteni roikkuu
velttona, puutuneena, kipuilevana
vartalon vieressä.
en jaksa kannatella kameraa.
jalusta olisi kiva.
ja block valaisin.
toivottavasti sen arvoista,
kahden viikon itämisaika tuntuu pitkältä,
jos tämä tuska oli turhaa.
täytyy lähteä ulos asunnosta
löytää jotain, ajatella jotain,
jotta kipu pienenee.

perjantai 6. marraskuuta 2009

.ennen oireita.

edessä "mahtavat" kaksi viikkoa.
tänään sain riskiryhmäläisenä h1n1-rokotteen.
luvassa kovaa käsijomotusta ja mahdollisesti muita mukavia oireita.
ja jos ja kun tästä selvitään.
on ensi viikolla luvassa normi influenssarokotus.
voi olla, että eilen innokkaasti aloitettu bodypumppi,
joutuu vartomaan reipasta liikkujaa taas hetken verran..









kuva ivalojoelta lokakuun alusta. näyttää keväiseltä.
joutsenet lähtivät joelta etelään.
samana päivänä laskin lähes 30 yksilöä.

torstai 5. marraskuuta 2009

.kaappiunelmia.










vanha kulunut kaappi mahtuisi meilleki.
sävy on ehkä vieras tähän kotiin.
muuten viehättävä yksilö.
ehkä joskus.

.malttamaton.

löydän itsestäni miulle-hetikohta-nytte -asennetta. olen odottanut koko viikon jotakin mullistavaa, uutta informaatiotulvaa kohdalleni, ei se ole tullut. ehkä kurrsit on väärät, ehkä kertaus on aina hyvästä.

samanlainen voima jyllää kotona, tosin hillitymmin. huhtikuusta alkaen olen/olemme suunnitelleet eteisen Piste-kohtaa. valkoinen kiviseinä, kokonaista 80 cm leveyttä, syvyyttä oven takana olemattomasti, silti tila, jonka voisi hyödyntää, syksy toi lattialle saappaat, entäs yläpuoli..

kesälomalla löysin mökinvarastosta hiirensyömiä poronsarvia. lähtivät mukaan. viime kuussa saivat mattamustan ruiskumaalauksen. jäivät makaamaan lattialle. eilen sommittelimme niitä peilin kanssa seinälle, joo tämä vois toimia, mutta ei porata tänään. kyllä se sieltä tulee.. jouluksi? ensi vuodeksi? tulee tulee. samoin kuin ne mustavalkoset tyynyt, iso lattialla seisova peili, kattolamppu/lamput. malttamattoman odotus on pitkä.

onneksi hetkellisesti malttamattomuuteni on tänään tyydytetty. pyryttää lunta. talvi käväisee myös etelässä. lumisae tuo mukanaan j-henkeä..

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

.chasing cars.

if i lay here.
if i just lay here.
would you lie with me.
and just forget the world?










uusi väsyttää. keho ei ole vielä tottunut rytmiin. pää hakee uomaa. sosiaalinen ympyrä vie verojaan. aamulla meinasin istua pysäkin ohi. illalla oma pysäkki ei tuntunut tulevan. kynttilöitä. paljon kynttilöitä. ja aikaa.

tiistai 3. marraskuuta 2009

.ehtiminen.







ehdin tehdä ensimmäisen pitkän päivän tenttimateriaalien parissa.
ehdin aamulla aikaiseen ensimmäiseen bussiin, selasin materiaalia koko matkan.
tentti oli ohi ennenkuin huomasin ja luentoja ei ollutkaan. ehdin vaikuttaa ja äänestää, kiitos kakku&kahvilipukkeesta, tuleeko muita etuja?
ehdin tyhjentää kirjaston hyllyn matikan kertauskirjoista.
ehdin kantaa ne kotiin, napata mukaan kevyempää luettavaa ja muistikirjan.
seuraavaksi junalla lahteen.
ihanaa ehtiä näkemään yhtä rakasta.
tästä se ehtiminen alkaa.
olen jo kalenterin pyörteissä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

.the light of the day.










juhlin eilen yhdessä Chaplinin, kissan, Mr.Beanin, pelottavan lääkärin, sairaan potilaan, Johanna Tukiaisen, cowboyn, mustan lesken ja nunnan kera, merirosvona. jokaisen päivän valopilkkuja ovat rakkaat ihmiset. tänään en mennyt ulos katsomaan valoa, annoin sen loimottaa verhojen raoista. tänään luuhasin koko päivän unihousuissa. unisena. air soi. pitäisikö askarrella vähän..