istun napakasti narskuvalla tuolilla,
seinät ovat paperia,
en uskalla liikkua penkillä olleskaan,
puntaroin vessakertojen määrää,
pitkällä käytävällä hipsin varpaa paljaana,
läpsyköiden ääni tuntuu kaikuvan kerroksienkin läpi.
ikkunoissa oudot hailakan beigen raitaverhot,
vieraan oloiset,
niiden takana vaahteroilla täytetty puistikko,
havahdun tasaisesti tuijottelevani ruudun sijaan niiden alati ylöspäin pyrkiviä latvoja,
jotten kuulisi naapurihuoneen tutkijasedän outoja puheluita sanasta sanaan,
kuuntelen nappuloista pariisin kevättä,
hetkellinen fiksaatio,
eivät ole lukeneet holapan runoja,
sitten kaipaan kotikylän kirjastoon,
lojuin runokokoelman vieressä tunteja.
pidän tämän talon kahvihuoneista ja neukkareista,
on ulappaa, majakkaa, poukamaa..
kahvipöydät kuitenkin liian pieniä,
kuppikunnat tiukassa,
keskustelunyritykset kuolevat toisessa pöydässä
jo ennen liikkeelle lähtöä,
toiseen eivät kaikki mahdu mukaan,
ihmiset toisista maailmoista.
miten polkupyörällä ajetaan hiljaa?
hikeennyn pakostikin,
vauhdin hurmasta, poukkoilevista taivaanrannanmaalareista, punaisia päin ajavista,
pysähdyttyäni jossakin mukamas perillä,
suihkunraikkaus ja nestetasapaino ovat vain haaveita,
kunnon puutetta. korjaan asian pikku hiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti