kuinka kuvata sadetta..

Metsästä ei mustikat tänä vuonna poimimalla lopu, mutta yritän parhaani. Elän ensi vuoden mustikoilla, metsän antimilla rikastuneena metsäekologian opiskelijarohjuna. Pääsin ystävieni kanssa varvikkoon, keruun ohessa tuli pohdittua omat ja toisten suhteet, ilot ja murheet. Eheyttävä luontovaikutus teki kaikille terää ja illalla myös toiset puolikkaat saivat nauttia marjoista, jäipä joku pyörimään pakkaseenkin. Menin metsään tänäänkin, yksin, hiljaiseen sateiseen metsään. Metsä on melkein parhaimmillaan sateessa tai juuri hetki sateen loppumisen jälkeen..

Sade yltyy ja jatkuu. Niin kovin hiljaista, melkein pimeää. Ropisee kun pisarat lyövät ulpukoiden lehdille. Sorsat ovat nousseet koivunrungolle pitämään ilmoja.

--

"varhain opin miten hauras onni onkaan- kuinka se ei kestä kauaa.."

Kalana tunteeni ovat välillä vuoristoradalla ja eläydyn myös kanssaihmisten tunteisiin helposti. Itken ja nauran niin kovin pienistä. Läheisten murhe ja suru tarttuvat helposti, kuin myös ilo. Ystävälläni on vaikeaa ja oma mielikin on osin apea. toiveikas. Kun sanat ei riitä otetaan halaukset ja kädestä pitäminen avuksi! Tai kuten tänään, lähdetään kunnolla ulos, ei - ei tällä kertaa metsään, vaan kuuntelemaan molempien lempi bändin keikkaa.

Tuuletetaan osa murheesta pois, jaetaan loppu, pienentään osiksi ja muutetaan iloksi!


--

voisinpa näyttää teille tämän sateen! Tunne ehkä välittyy tuosta kuvastani.. Sade tulee aaltoina, pitkinä ja hitaina, seitsemän on rankin. utuista ja sumuista. Taivaan ja maan raja häipyy. Ääniä vain sateen ääniä..

varvut pullollaan..

haaveilija.

Olen uneksija sanan kaikissa merkityksissä. Näen usein unia ja muistan ne aamulla elävästi. Uneksin ja haaveilen myös hereillä ollessa.. matkoista, pienistä kodin ehostuksista, musiikkia kuunnellessa, metsässä tarpoessa. Viime viikolla unessa minulle ilmestyi muffinssiresepti, muisto reseptistä oli seuraavana päivänä niin vahva, että päätin toteuttaa unen reseptin: mansikka-valkosuklaamuffinsseja, nam.

Kesätyöni metsässä lähellä pääkaupunkiamme on ollut paikoin unenomaista. Mahtavien asiakaspalveluhetkien lisäksi, olen päässyt unenomaiseen ihaniin maisemiin. Muassani olen vuoroin saanut kuljettaa pieniä koululaisia, jotka lapsen herkin silmin ja aistein ovat nauttineet luonnosta, toisinaan olemme työtoverien kanssa metsästäneet kasveja ja kartoittaneet uusia alueita. Sainpa eräs päivä viedä äitinikin ihastelemaan Lapin maisemista niin kovin erilaista satumaista metsää. Sillä sitä nämä kallioiset synkät kuusimetsät ovat, ronja ryövärin tytär metsiä.

Maistuvien reseptien ja enteiden lisäksi saan monet taulujeni aiheet unessa. Useasti olen herännyt keskellä yötä, etsinyt valoa ja muistikirjaa jonne olen äkkiä luonnostellut kuvia ja aamulla äimistellyt yön tuloksia, osa niistä on päätynyt seinille kehyksissä. Mistä haaveilen nyt? Kirpputorikierroksesta, päivän kestävästä kesälomaretkestä, kirsikoista, kotisohvasta, pienen ja sopivan laatikoston löytymisestä, viikonloppuna häämöttävästä mustikkareissusta ystävien kanssa...

puhdas pohja

Olen luvannut maalata ystävälleni hänen kahden poikansa, peikkopoikien, muotokuvat. Kuvien mallit sain nappattua heistä jo viime jouluna, toisesta tein pienen luonnoksen keväällä ja viime viikolla sain ostettua maalauspohjat. Pohjat odottavat kaapin takana, tyhjinä, valkeina, vielä muovitettuina. Kesä ei ole yleensä luovinta aikaani.. Kaipaan pimeitä syysöitä, jolloin tarttua palettiveitseen ja avata pullo dammarhartsia. Yhtä aikaa pohjien täydellinen valkoisuus on lupaus rajattomista mahdollisuuksista luoda tyhjästä mitä vain. Ja samalla niiden täydellinen puhtaus ahdistaa ja tuntuu nostavan rimaa, rikkoa se koskematon pinta.

Uusi kotini on lähes yhtä puhtoinen kuin hankkimani taulunpohjat. Olemme asuneet asunnossa nyt kolmisen kuukautta. Edellisen asukkaan jäljiltä seinillä ei ole reiän reikää. Yksinkertaiset, kauniit, valkoiset tapetit ovat koskemattomat. Hetkittäin ne huutavat ylleen kuvia, esineitä, jotain.. ja toisaalta nautin niiden puhtaudesta, tyhjyydestä ja korkean tilan tunnusta, jonka ne loihtivat piskuiseen kaksioomme. Ajatuksissani varjelen seiniä.. "en vielä laita tätä seinälle, jos kuitenkin siirrän vielä huonekaluja jajajaja..", päässäni kummittelee myös vuokraisännän korskea ylpeys rei´ittömistä pinnoista, ihan kuin taulujen ripustaminen vuokra-asunnon seinille olisi suurempikin rikos..

Pian aion rikkoa tyhjyyttä. Maalauspohjat tulee esimaalata.. valkoisiksi. ..ja ehkä kiinnitän ison puisen buddhatauluni lopultakin olohuoneen seinään, omalle paikalleen, luomaan rytmiä ja henkeä tyhjiin valkoisiin seiniini.

ensiaskelia

Herään internetin ihmemaan asioihin kai hitaasti. Hannasin facebookkia vastaan, koska tiesin koukuttuvani siihen samoin tein.. luovutus ja repsahdus. Sitten huomasin blogit- mikä ihana aarreaitta maailmoihin. Pian heräsi ajatus omastakin. Päiväkirja, kuvakirja, mietelehtinen, mind-mappi ja kielen kirvoittaja kuvien kannattelija.. Ajatuksista, tuntemuksista, pienistä ilmiöistä, arjen otoksista tulee toivottavasti blogini olemaan tehty. Säännöllisen epäsäännöllisesti. Rajattoman kategorisesti aioin availla ajatuksia. Minulle, ulkopuoliselle lukijalle, ehkä sinulle. Otan pieniä ensiaskelia.. maltan tuskin odottaa.