kuinka kuvata sadetta..

Metsästä ei mustikat tänä vuonna poimimalla lopu, mutta yritän parhaani. Elän ensi vuoden mustikoilla, metsän antimilla rikastuneena metsäekologian opiskelijarohjuna. Pääsin ystävieni kanssa varvikkoon, keruun ohessa tuli pohdittua omat ja toisten suhteet, ilot ja murheet. Eheyttävä luontovaikutus teki kaikille terää ja illalla myös toiset puolikkaat saivat nauttia marjoista, jäipä joku pyörimään pakkaseenkin. Menin metsään tänäänkin, yksin, hiljaiseen sateiseen metsään. Metsä on melkein parhaimmillaan sateessa tai juuri hetki sateen loppumisen jälkeen..

Sade yltyy ja jatkuu. Niin kovin hiljaista, melkein pimeää. Ropisee kun pisarat lyövät ulpukoiden lehdille. Sorsat ovat nousseet koivunrungolle pitämään ilmoja.

--

"varhain opin miten hauras onni onkaan- kuinka se ei kestä kauaa.."

Kalana tunteeni ovat välillä vuoristoradalla ja eläydyn myös kanssaihmisten tunteisiin helposti. Itken ja nauran niin kovin pienistä. Läheisten murhe ja suru tarttuvat helposti, kuin myös ilo. Ystävälläni on vaikeaa ja oma mielikin on osin apea. toiveikas. Kun sanat ei riitä otetaan halaukset ja kädestä pitäminen avuksi! Tai kuten tänään, lähdetään kunnolla ulos, ei - ei tällä kertaa metsään, vaan kuuntelemaan molempien lempi bändin keikkaa.

Tuuletetaan osa murheesta pois, jaetaan loppu, pienentään osiksi ja muutetaan iloksi!


--

voisinpa näyttää teille tämän sateen! Tunne ehkä välittyy tuosta kuvastani.. Sade tulee aaltoina, pitkinä ja hitaina, seitsemän on rankin. utuista ja sumuista. Taivaan ja maan raja häipyy. Ääniä vain sateen ääniä..