luulisi jo, että tähään ikään osaisi jo asennoitua oikein.
mennä rentona.
olla jännittämättä,
etukäteen pelkäämättä.
ja jo taitaakin pari kikkaa,
menee ajoissa, rauhoittelee lehtien parissa,
tyynyttelee istumalla ja odottamalla.
nimenhuudon kohdalla kaikki vielä hyvin.
mutta jotenkin se valmistautuminen ja lataus häviää,
kun istahtaa terveysalanammattilaisen eteen.
tänäänkin. mieli oli kepeä,
mutta yhtäkkiä keho kokoaa itsensä jännitykseen,
tuo hoitaja hyökkää minua vastaan hetkenä minä hyvänsä,
puollustaudu kroppa, valpastaudu,
nosta verenpainetta ja vedä ääni kireäksi.
yritäpä siinä sitten mitata verenpainetta,
kun hengitys katkeilee ja jos ei kone tee painetta käsivarteen niin lihakset kyllä pumppaavat piukeina muutenkin..
ja ulospäästyä pää on pihalla,
mitä nämä hormoonit täällä kehossa,
hätätilaa ei ollutkaan,
ei ollut kyse selviämisestä ja eloonjäännistä,
olikin tämmönen keskustelutuokio.. perustsekkausta.
onneksi juna lähtee vasta myöhään,
ehdin vielä palautua ja pakata,
piti keittää päiväkahviksi kaardemummakahvia,
kaveriksi kelpuutin MUSTin salmiakkia,
kohotetaan painetta nyt sitten vielä hieman..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti