.kerran 20 vuodessa.

[kuva J. Sipponen]


nyt on tiedettä tiedossa,
muuallakin kuin töissä.
empiirinen tutkimus käynnissä.
miten reagoi ihminen 20 vuoden välein
saamiinsa ampiaisen pistoihin.
voin kertoa tuloksia jo nyt.
säryllä, kivulla ja kuumotuksella.

eilen mies oli kipeä,
lähdin sitten kirjastoon lukemista noutamaan,
sain erittäin ystävällistä palvelua
villasukkaiselta kirjastosedältä,
mutta hieman tympeämpää lainausautomaatilta.
viimeisen kirjan kohdalla,
tunsin etuhiuksissa outoa möngintää,
sitäpä siinä sitten sormilla hätistelemään,
kuinkas muuten?

järeämpi tukan riuhdonta,
tiputti vastustajan lattialle,
ja pam,
samalla hetkellä jysähti kipu ohimolle,
pisti -kirosana-!
lattialla kieriskeli ampiainen.
nappasin kirjat ja lähdin puolijuosten kotiin,
onneksi kirjasto sijaitsee melkein takapihalla,
kotona kirjakassi lensi kaaressa maahan,
silmät kuumeisia kyyneleitä valuen,
miehekkeelle selittämään, että nyt iski amppari
ja sattuu ihan simona.

varmaan marttaliiton ensiapuohjeet sisäistänyt
kumppanini toi oitis vedellä kostutetun sokeripalan,
jota survottiin otsalohkoon seuraava vartti,
imee myrkyn pois,
polte kuitenkin yltyi sietämättömäksi,
ja pää vuorattiin kylmäkalleilla,
samalla uumoiltiin iskeekö allergiakohtaus,
auto, jota ei ikinä tarvita kuin viikonloppureissulle,
oli tietenkin lainassa ystävällä,
joten ei, ei päästä helpolla päivystykseen,
jäljelle jäi taksi, lanssi ja (epä)toivo.
siinä sitten ensin 5, 10, 15, 30 minuuttia tutkittiin,
turpoaako hengitystiet tukkoon vai ei.
eivät turvonneet.
seuraava tunti yritettiin paikallistaa
jostain kyyti jolla apteekkiin päsätäisiin,
koska mieheke ei uskaltanut jättää
kylmäkallepäistä sohvatyynyjen sekaan,
jos hakureissun aikana päättäisinkin pökertyä.
4 tuntia jääkalleja vaihdellen
ja sohvamuhinnan jälkeen auto palasi,
mukanansa kyypakkaus ja buranaa,
nam.
edelleen kylmäpakkaus päässä nukahdin,
kuulemma höpötellen.

aamulla peilistä näin ihmeen,
ei järkyttävää paukamaa, jee sokeripala,
mutta ilo oli ehkä ennenaikainen
ja töihinkin lähtöä olisi voinut harkita toisen kerran,
koska eihän tästä mitään tule,
kahden buranan jälkeen,
joku nakuttelee nauloja aivoista otsaa kohden ja
lämmittää mukavasti vielä jollain polttimolla.
sen siitä saa, lainaustiskin ampiaiselta.

mutta ei pitäisi valittaa,
viime kerralla,
kun istuin ampiaisen päälle
ja se pentele ehti pistää kaksi kertaa,
joka ei kotikylän lääkärin mukaan ole mahdollista,
mutta koska rikospaikalta ei löytynyt kuin 1 pistimensä menettänyt yksilö,
uskottava oli,
en sitten istunutkaan viikkoon ollenkaan,
muistan sen kivun kyllä hyvin,
joten pienehkö.. yhden työpäivän käyttökelpoisen työajan hukkaava kipu,
ei ehkä ole mitään.
seuraavaa pistoa en,
kiitos vain,
tarvisekaan taas kahteenkymmeneen vuoteen.