.verhoudu.

hymyilen joka aamu mennessäni keittämään kahvia,
eikä se johdu ylipirteydestä kello kuuden maissa,
vaan upouudesta pikkuikkunan verhosta.

kyllä, kappale valkoista kangasta ja parit mustat satiininauhat
saavat naamani venymään virneeseen.
saatanpa yksikseni vielä tokaista,
tein tuon, ihan ite.
ja ihmeelliseksi asian tekee se,
että ehdimme kokonaisen vuoden rämplätä
akkunan peittona olleita sälekaihtimia.

sitten sain inspiraation lehdessä nähdystä kuvasta,
kului aikaa..
eksyin ystävän kanssa eurokankaaseen
ja alelaarista löytyi juuri sopivanlainen tilkku
valkoista silkkiä, tai ehkä son taftia, kenties jotain polyesteriä?
kuluu lisää aikaa..
kunnes tunsin innostuksen aallon pyyhkäisevän ylitseni ja kas,
ikkunassamme on maailman täydellisin mittatilaustyönä tehty verho!
onkohan se sitä kuuluisaa ite dissainia?

kodissa on käynnissä myös muiden akkunoiden uudelleen verhoilu,
keväinen vihreä aaltoni on pikkuhiljaa kaikonnut olohuoneesta,
ikkunat kehystävät(parhaat, lahjaksi saadut) mustat paneeliverhot.
jäljellä olisi vielä viimeinen ikkunapari..
makuuhuone, jonka verhotangossa roikkuu vielä mustanvihreä vehreys,
johon epähuomiossa tuli tehtyä liian kapea kuja,
ja joka ei ollenkaan leiju saati liiku tangolla.
eikä se enää sovi uutukaiseen sänkyynkään,
joka myös allekirjoittaneen mielestä kaipaisi verhoutumista..
valkeisiin raikkaisiin lakanoihin ja ehkä vaaleaan päiväpeittoon,
jonka hankkiminen on kuitenkin osoittautunut tähän mennessä elämäni vaikeimmaksi sisustusostokseksi,
ehkä sellaista peittoa ei ole olemassakaan,
joten kannattaisi keskittyä vaan niihin verhoihin..
niiksi uumoilen pimennyskangaalla vahvistettuja laskosverhohässäköitä,
sellaisia joissa olisi toimiva mekanismi,
voikohan sellaisia ommella itsekin..