perjantai 24. syyskuuta 2010

.tikahtua ja pakahtua.

olen huono pitämään yllätyksiä salassa,
pokkani on myös olematon,
ja lähipiirini kyllä tietää sen..
nyt olen tikahtua ja pakahtua yhdestä yllätyksestä,
jota en voi nyt ryssiä, mitenkään!
ja tätä jännitysnäytelmää on pidettävä yllä vielä melkein 2 kk!
jännitystasoni nousi tällä viikolla,
koska "projekti" liikahti askeleen eteenpäin,
pienen hyppäyksen lähemmäs konkretiaa,
ja sen seurauksena stressaan tilannetta
alintajuntaisesti ja ehkä vähän myös tietoisesti niin paljon,
että nyt se tulee jo uniinikin.
Viime yönä unessa asia paljastui yllätettävälle henkilölle,
tilanne oli karmaiseva,
niin kauhea että loppu-unesta kehkeytyi todellinen painajainen,
herätessä pysyin vain toivomaan etten ole tällä kertaa puhunut unissani ja näin spoilannut ylläriä,
äääk, en ehkä kestä!
pelkään kokoajan vahingossa lipsauttavan jonkun pienen sanan,
joka lopulta paljastaa kaiken.
sydämentykytyksiä.
ilmehdintää.
hermostuneisuutta jäsenissä.
ja voi tätä pienen mielen raksutusta..
edessä siis jännittävät seuraavat kuukaudet!

***

tänään kuitenkin perjantai-iloa,
kotikokki valmistaa kuulemma chiliconcarnea
oikeista itse liotetuista pavuista ja kokolihasta,
seurana punaviiniä ja patonkia, nam.
ilta menee varmasti vahvasti olohuoneessa löhöillen,
huomenna kuitenkin suuntaamme (taas) eräjormailemaan metsään
ja tällä kertaa aion ottaa kangaskassin pelkästään sieniä varten mukaan..
syysiloa!

Ei kommentteja: