torstai 11. marraskuuta 2010

.planning & packing.

5 päivä kipeänä, 4 sohvalla.
kurjaa.
kahden ekan päivän täyslevon jälkeen,
mietin miten ihmeessä ihmiset kestää sänkypotilaina,
ko miun selkä meni rikki kahesta päivästä.
eilen oli kaksi pakollista menoa ja
yksi ei niin pakollinen.
vaikka olin edelleen kipeähkö oli ihana päästä liikkeelle!

kävin melko turhassa paltsussa
ja sieltä junailin luottokampaajalle.
parturoitavana istuessani olin ihan varma,
että päivän kolmannen menon,
illan forsti-juhlat, kyllä perun, mutta kuinkas sitten kävikään..
Kampaajani ollessa lähes valmis,
kysyi hän tahtoisinko että laittaisi hiukseni kiinni?
Ajattelin että pari pinniä ja that´s it,
njoo, laita vain, kuhan ei tule lisähintaa.
No ei tullut lisähintaa, mutta jestas,
kampaaja oli loihtinut juhlakampauksen kuontalooni.
En voinut jäädä illaksi sohvalle rypemään,
vaan tukkaa oli käytettävä kurssikavereiden ihasteltavina, toimi.
Olo ei mainittavasti parantunut tästä eilisestä menosta,
mutta mieli sitä vastoin kyllä.

Tänään olen siemaillut puolimakaavassa asennossa litroittain teetä
ja kironnut professoria, joka on ärsyttävän innostava ja motivoiva
ja sai minut siis tekemään yhtä tehtävää koko päiväksi,
vaikka olen kipeä.
Mutta kohta.. aloitan pakkailut, huomenna lähdetään!

Menemme kaupunkiin, jonka puollustusmuurin rakentaminen aloitetiin v. 1265,
jossa asuu 406 000 ihmistä,
siellä on hurmaava pieni vanha kaupunki,
ja majoitumme ehkä tällaiseen DeLux-huoneeseen..



käymme pulikoimassa tällaisessa miljöössä..



kuljailua kahviloissa, kaupoissa ja kaduilla,
tai ehkä vain lillumista vaahtokylvyssä,
pieniä puoteja, ehkä löytöjä,
löhöilyä ja oleskelua.
pientä hemmottelua ja joutenoloa,
arjen yläpuolelle,
kassi olalle ja menoksi!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi minkä näköstä! Pitäkää kivaa ja rentoutukaa kunnolla! :) Toivottavasti flunssa pysyy loitolla loman ajan.
Met lähemmä kohti Treetä hakeen tavaroita. Huomen illalla pitäs ollaki sit jo takas Oulus.. Tullee rankka viikendi. Joten nauttikaa meänki puolesta! :D

-HannaH