perjantai 5. marraskuuta 2010

.numeroina.



lokakuu sikseen.
hahmotan marraskuuni numeroina.
kolmena päivänä viikossa olen täysipäiväisesti töissä.
neljänä luennoilla.
viitenä niistä täytyy ehtiä lenkille.
seitsemän päivää viikossa avovaimona,
ja täysiaikainen mutta välillä vajaapäinen graduntekijä.
kuun 30 päivästä, olen vähintään 8 päivää reissussa.
viidessä arkipäivässä joudun helpompanakin viikkona istumaan julkisissa kulkuneuvoissa yli viisi tuntia.
edellisessä artikkelissani oli 2 107 sanaa,
siinä on ainakin 499 liikaa.
käsittelen mikroskoopin alla yhden näytteen keskimäärin neljässä tunnissa,
jäljellä on vähintään 69 näytettä,
se tekee 34,5 kappaletta 8 tunnin työpäiviä,
joita minulla ei ole.
seuraavan 30 päivän aikana,
matkakilometrejä tulee vähintään 2 496,
niistä kuljen lentokoneella nolla.
karkean arvioin mukaan kohtaan eräänä päivänä
135 minulle täysin vierasta ihmistä ja ehkä 10 tuttua,
vietän heidän kanssaan koko päivän.
toisena päivänä, menen 58 oudon ihmisen kanssa
keskelle metsää puhumaan hiilestä.
kolmantena päivänä kuljen huomaamattani ohitse lukemattomista ihmisistä,
mutta teen sen yhdessä yhden tärkeimmän kanssa.
huomenna juhlin yhdeksän naamioituneen ystävän kera.
ensi viikolla mieheni ei enää mitenkään voi olla parikymppinen,
viisareiden siirtyessä 30 kohdalle.
tätä numerokaaosta on elettävä seuraavat kuusi viikkoa.
sitten huokaisen ja hengähdän,
monien monien tuntien ajan.

Ei kommentteja: