sunnuntai 28. marraskuuta 2010

.hetkittäin.












pinnan alla on tapahtunut kovastikin.
ihana irtiottoreissu.
hetkiä tieteen ilmapiirissä.
yhdet häät. kauniit häät.
itkin, vaikken aikonut.
mietin miten yli 20 vuotta sitten
hiihdettiin räkä poskella rinta rinnan,
hän hiihtää vieläkin,
mutta rinnallansa toinen, sielunkumppani.

7 yötä sitten syntyi pieni tuleva kummityttöni.
itkin sitäkin.
luentosalissa, bussissa, sohvalla, töissä ja kaupassa.
viikon päästä pääsen suurta ihmettä katsomaan <3

aamulla tassuttelin keittiöön,
mies oli laittanut jo kahvin,
pistin riisipuuron porisemaan,
sytytin adventtikynttelikön ensimmäisen valon.
puuroon sokuria ja kanelia,
miehelle nokare voitakin.
tekeekö toinen kerta jo perinteen,
ajattelimme tehdä tästä.

eilen alotin joulukorttien askartelun,
niistä tulikin aivan toisenlaisia,
ko olin ajatellut,
kivoja kuitenkin.
paperi loppui kesken,
joudun uudelleen houkutusten valtakuntaan,
viimeksi mukaan tarttui kyllä paljon muutakin kuin piti..

aurinkoinen pakkasaamu.
suuntaamme pian kävelylle.
jokohan saaren rannat valtaa riite..
onneksi ehtii hetkittäin pysyähtyä,
katsomaan puissa leyhyviä lumihiutaleita
pulleita tilitantteja
liekin lepatusta
kahvimukin kaardemumma sakkoja.

Ei kommentteja: