jonnekin jonne ensin aikoi seuran kanssa.
olla itsensä kanssa.
menin kuuntelemaan joulukonserttia,
itkin sielläkin.
esiintyjiä oli enemmän kuin yleisöä.
kukin katsoja istui omalla kirkonpenkillä.
tuli harras joulumieli.
sitten selasin vanhoja joulukuvia.
kuvassa äipän festivot.
rakkaat isoveljeni, hieman pienempinä,
olivat keränneet kaikki festivot pöydän alle,
äiti pian ihmettelmään,
että mitäs pojat kun on niin hiljasta,
pöydän alta löysi pojat, voiveitsien kera
ja festivot palasina..
"metsätöitähän me!"
sittemin kynttilän jalat on liimattu moneen kertaan
viimeisten lähes 30 vuoden aikana,
miten ne pienet pojat pelkillä voiveitsillä
saikin lasin särkymään niin sileän tasaisesti?
metsureita. niitäpä niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti