lauantait.

Vapaat lauantaiaamut ovat luksusta. Heräsin hyvin nukutun vaikkakin lyhyen yön jälkeen hyvällä tuulella, lämmössä, toinen keittää kahvin valmiiksi, kattaa lehden ja kupit, tekee leipää. Pistän musiikkia soimaan. Loppulehden voi lukea matolla makoillen. Pysähtyä välillä katsomaan valon välkettä vanhalla puulattialla. Lisää kaardemumma maitokahvia. Kiireettömyyttä. Ihanaa.
Aurinkoinen päivä sai hyvän alun.

Vanha ystävä soitti myöhemmin. Historiamme on ollut.. sanotaan vaikka että vaiheikas- Luottamus lyötiin rikki. Annettiin anteeksi. Otettiin etäisyyttä. Ja nyt näemme harvemmin, mutta välimatka ja aika ei enää riko hetkiä. Toinen on läsnä ensi hetkestä, vaikkemme olisi puhuneet moneen kuukauteen. Toinen ymmärtää äänen sävyn. Kun on ollut riittävän lähellä ja eronnut tarpeeksi kauas välillä, ei tarvitse mitään. Ei tarvitse kysyä tavan vuoksi mitään. Ei sanota, että kuuluu hyvää, kun äänessä on väre jostain muusta. Ei luvata nähdä, kun tiedämme että jos näemme se on enemmän iloinen yllätys, oikea yllätys, eikä vain kalenteriin merkitty iltapäiväkahvitapaaminen. Ei sanota "palaillaan", emme ehkä palaa. Se ystävyys ei vaadi mitään. Ja se voi olla yhtä ikuista kuin ne jossa annetaan ja otetaan useammin, enemmän, toisilla tavoilla.

Kuuntelin lisää musiikkia. Makasin hiljaa matolla ja tuijotin puhtaita seiniä. katonrajaa. Täällä kaikuu vielä vähän. Elokuu. Illat alkavat pimetä. Ilma viilenee. Öistä tulee taas pimeitä ja kylmempiä. Odotan talvea. Ensimmäistä saaristolaistalvea.

Tänään meillä ei ollut kiire mihinkään. Tänään emme tehneet mitään erityistä. Tänään oli ihana päivä.