torstai 17. joulukuuta 2009

.17.










meillä valmistellaan joulua lähtöä laittamalla,
joulusiivousta ei tarvita,
pieni lähtö- tai paluusiivous on paikallaan,
koska joulu vietetään kotonakotona tuntureilla,
ei omaa kotia tarvihe kauhiasti laitella,
mutta on kiva pyyhkästä sen verran,
että ensi vuonna olisi kivempi palata.

jokainen vapaana ollut henkari on valjastettu matkariepujen kuivatukseen,
varastosta on haettu rinkat ja kassit, joihin on viime päivien aikana heitelty
ohi kulkiessa sukat jos toisetkin.
tällä hetkellä koti täyttää kaikki kaaoksen merkit.

eilen tonttu oli käynyt jumppani aikana tuomassa
makkarin lattialle kasan paketteja,
sanomalehti on tänäkin vuonna näemmä kova sana paketoinnissa,
mistähän se tonttu ne tänne lennätti,
saa nähä kenen matkassa ne ennättää oikiaan pukin konttiin.

matkareitti on hiottu tarmolla ja antaumuksella,
840 kilometriä talvella vaatiin henkistä latautumista ja erittäin reipasta mieltä,
mies valitsee musiikit,
vannotin että tällä reissulla ei 80-l. glamrockhevi
naislaulajalla varustettuna soi!
itse vastaan matkaeväistä,
pitäisi ehtiä tänään vielä leipomaan ja
kääräistään tuliaiset edustavimpiin kääreisiin,
avoanopille en ihan tohdi
sanomalehtihässäkkää ovella syliin antaa..

viimeisen kuuen vuoen aikana tästä on kehkeytynyt mulle yksi
joulutunnelman nostatus ja mielen kohotus,
lähtö,
matkan teko kohti joulua,
perhettä,
lunta ja talvea.
perhosia vatsassa eikä malttaisi enää
keskittyä viimeisten arkituntien velvollisuuksiin..
mutta jospa kuitenkin hetkisen, niin pääsee sitten
hetikohtapian oikiasti matkaan..


ps. kuvattu joulupuu ei valitettavasti sijaitse meillä.. mutta kaunis ja ihana son silti!

Ei kommentteja: