lauantai 27. helmikuuta 2010

.apea sää.








en ole kevätihminen.
talvesta luopuminen,
varsinkin näin hienosta,
vetää mielen apeaksi.
päivä on ollut perushyvä.
tänään se ei riitä.
suupielet kohtaavat mielummin leuan kuin posket.
tai ehkä soli väritön leffa, jonka katsoimme.
tai ehkä se on riittämättömyys tehtävän teossa.
ehkä epäonnistunut matikan tentti panostuksen jälkeen.
tippuvien pisaroiden ääni ikkunan takana.
loska joka valui eteiseemme aamujumpan jälkeen.
väsymys jota ei voiteta kahdessa päivässä.
ehkä on parempi mennä ja kääriytyä.
ensi viikonlopuksi luvattiin pakastuvaa.
sitten pakenen pohjoiseen, jossa kevään käsite on erilainen.
täällä on neljä vuodenaikaa.
kotonakotona tiedän ja tunnen kaksi.
ne kaksi muuta ovat vain lyhyitä siirtymiä.
en tiedä kuka tämän viestin kuvat on ottanut.
mutta ne tulivat muistikortilta, jonka omistajaksi minua kai nykyään voi kutsua.
ehkä ne ovat veljeni, epäilen sitä. valokuuvaja x.
sopivia tähän kuitenkin.

Ei kommentteja: