eilen mietin sinua niinkuin mietin ennen.

.plasticiens volants.espa.




.mustaa.valkoista.

juhlimme eilen uutta asuntoa ystävien kanssa. kuvasin ruokia ennen vieraiden tuloa, jännitti ja innostutti niin paljon, että suurin osa kuvista oli enemmän tai vähemmän tärähtäneitä.




.mustavalkoisia toiveita.

saimme tupaantuliaisiksi ihania pieniä mustavalkoisia asioita. lahjat oli jätetty käärimättä ja aseteltu pieneen mustaan paperikoriin. ihanat taika-mukit. tulevat kaardemumma-aamukahvit nautitaan tästä edes vain noista super ihanista musoista. valkoista valoa mustista kynttilöistä. raikas liina pöydällä. ihania juuri meille sopivia juttuja.

ilta oli hauska. joimme boolin, söimme herkkuja, nostimme kuoharilasin jos toisenkin. kuuntelimme jokaisen nimikkökappaleen ja päädyimme fiilistelemään ala-asteen limudiskojen klassikkobiisejä olohuoneen matolle. naurua loputtomasti naurua. hetkiä muistettavaksi. unohdetaan arki, nautitaan.

eilen illalla latasin akkujani huomista varten. uutta alkua. uutta polkua, jolle lähden innostuneesti. odottaen. uusi opintie avautuu eteeni huomenna. katsotaan minne se vie.. Uusi viikko on täynnä kaikkea muutakin kivaa, treffejä ystävien kanssa, kesän ainoa visiitti lintsille, hattubileet.. :)

hold my shaking hand.

valkoista.

keväällä kun uuden kodin etsintä oli rankimmillaan, mietimme mitä uudelta asunnolta toivoisimme. Pääsimme helposti yhteisymmärrykseen uudesta kodista: kaksio, min 40 neliötä, sijainti, hyvä kunto jne. Yksityiskohdissa toivelistan kärjessä mitallisijat jaettiin erilailla, mutta toiveet olivat samansuuntaisia. Monien monien vuokra-asuntojen jälkeen toivoin erityisesti laatoitettua kylppäriä. Miten yksinkertainen perusasia olikin niin tärkeä. Olin asunut niin monessa lattiasta kattoon mitä eriskummallisemmilla väreillä muovitetuissa kolossikylppäreissä että laattakylppäri tuntui jopa luksukselta.. miltei saavuttamattomalta, kunnes kolmas asunto jota menimme katsomaan vastasi toiveita ja täytti kriteerimme täydellisesti.

Piskuinen eteinen johti suuren tuntuiseen huoneeseen, jota myös olo-/ruokailuhuoneeksi kutsutaan, valkoiset puhtaat seinät, reiättömät. ja vanha kulunut lankkulattia, ah. Kylppäri löytyi korkean kapean kokopuisen oven takaa ja mikä yllätys! Valkoisia kaakeleita! Olin niin onnessani ja tässä vaiheessa sanoin, otetaan tämä?!

Ei en kaivannut viimeisimpien trendien mukaan sisustettua kylpylämaista tunnelmaa. Tila oli pieni, mutta sangen toimiva, sinne mahtuisi jopa meidän pieni pesukone. Kaakelit tekivät siitä avaran, puhtaan, jopa kutsuvan näköisen. Ja koska kaakelit olivat valkoiset tiesin heti, että voin vaihtaa huoneen tunnelmaa milloin vain helposti pienillä väriläiskillä. Ette ehkä usko, miten ihanalta se tuntuukaan ja miten yhä nautin suihkusta kaakeleiden keskellä, pikkukaakelit varpaan alla.. ja vain vanhoissa pikkutraumoissa mietin edellisten kylppärin siniseen ja sinapinkeltaiseen taittavia tahmeita muovipintoja..

pieni kuvakollaasi kodin valkoisista ei olisi pahitteeksi.. Nyt vain olen liian työllistetty-

Kodin värimaailma on pikkuhiljaa kehittynyt muutenkin entistä musta-valkoisemmaksi, mutta lämmöllä höystettynä. Olen huomannut että tartun herkemmin pelkistettyihin ja klassisempiin sävyihin kuin ennen ja nautin eleettömyydestä. Tällä hetkellä hakusessa ovat erityisesti musta-valkoiset sohvatyynynpäälliset.. sopivia ei ole vielä tullut vastaan, joudun pian kangaskaupoille. Mustaan olen verhonnut itseni jo kymmenien vuosien ajan ja ihoni on lähes aina valkoinen, mutta nyt olen alkanut suosia valkoista myös vaatetuksessa. Kuulostipa miten kliseiseltä vain, mutta musta-valkoiseen on niin helppoa yhdistää pieniä väriläikkiä oman tunnelman mukaan.. voi nyt kun pääsisi vielä nauttimaan siitä omasta kodista. tahdon vapaata!

vuodatusta tukasta.

pitkään inhosin sanoja tukka ja pottu. minulla on hiukset ja syön mielummin perunoita. nyt miulla on tukka. ehkä haen kaupasta vähän pottuja myös.

Monta kertaa hiukseni on leikannut lahjakas kampaaja-meikkaaja ystäväni, kuin pikkusiskoni, vielä useammin ennen ja välissä hiukseni on laittanut luottokampaamo (huom kampaamo ei kampaaja) toisella paikkakunnalla. Kävin kampaamossa pitkään vaikka olin jo muuttanut naapuripaikkakunnalle, mutta kevään muutto uuteen kotiin tuntui rikkovan suhteen vanhaan kampaamoon. Ihmeellisin oikun ja yllätyksen kautta kävin kuitenkin kesän alussa vielä ihanassa kampaamossani. Nyt syksyn tullen olin kuitenkin hourupäissäni ajatellut, että kyllä kampaamon pitäisi löytyä kävelymatkan päässä uudesta kodistani olisi hassua matkustaa ensin tunti lähijunalla vain kampaamon takia.. enää en ajattele niin..

Olin varannut täksi aamuksi kampaajalta ajan, ennen huomista virallista työtilaisuutta, kesäkutrit olisi saatava uuteen moodiin. No uusi on pää, outo ja vieras ja kaukana kuvista ja selityksistä, jotka uudelle kampaajalle annoin ennen operaatiota. Kampaamokäynti on arjen luksusta, tai sen pitäisi olla, ja uudessa paikassa alku oli lupaava. Kuppi kahvia ja uusia hömppälehtiä ja ekstrana hiljainen parturoija. Ajatus tuntui ihanan vapauttavalta, että ei tarvinnut jauhaa suomalaisille huonosti luonnistuvaa smalltalkkia ja aloittaa elämäkertomusta alusta, vaan sain syventyä lehtiini kun joku syventyi uudistamaan ilmettäni toiveitteni mukaan tai sitten ei..

Ensimmäisen kerran kun kampaaja pyysi minua katsomaan uutta kuontaloani, hän oli jo hetken nyppinyt sitä niinkuin kampaajat nyppivät viimeistellessään kampausta, katsoin peiliin ja sitten kampaajaan ja sain vaivoin sanottua että "olet varmaan seuraavaksi rikkomassa tuota ja muotoilemassa?" mutinaa ja kampaaja jatkoi töitään, mutta tulos oli varsinaisella "no miltäs näyttää?" -kerralla aivan sama. Olin tyrmistynyt, peilissä näkyi 43-vuotiaan sihteeritädin sliipattu polkkatukka, niin mihin hävisi rikottu ilme, tukka saa olla hieman sekaisin, haluaisin ilmavuutta ja eripituisia osioita, mutkaa tai kulmaa, kaikkea muuta kuin suoraa tai taipuisen tasapyöreää. Maksoin liikaa ja pala kurkussa, kiitos hei, en tule teille enää..

Ulkona sade oli tauonnut ja kyyneleet kihosivat silmiin kun kiiruhdin kotipeilien ääreen tutkimaan tuhoa. tällä pitää huomenna mennä esittämään työtäni kunnanpoliitikkojen eteen, no sinne tälläinen tänttäränttä sopii mainiosti, näytän ehkä 15 vuotta itseäni ja etenkin oloani vanhemmalta, mutta onko minun pakko mennä tällä päällä perjantain toisen työpaikan kolmen jälkkärin menuulle jonka jälkeen tuuletumme taiteiden yössä, onko minun tämän polkan kanssa aloitettava uusi opiskelu, jossa kohtaan tulevat mahdollisesti uudet kaverini tämän näköisellä päällä joka ei voisi olla kauempana minusta.

minulla on nyt tukka. ruma tukka. tukka jonka kanssa on opittama elämään. kunnes son kasvanut kylliksi, jotta voin viedä sen rakkaaseen vanhaan turvalliseen kampaamoon, jossa se saa toivottavasti uuden ilmeen ja elämän.

bye bye blackbird.

michael nymanin "the promise" soi. yksi suosikki pianokappaleista ja soundrackeistä. vuonna -92 kuuntelin tauotta tätä kappaletta, haluten jonain päivänä oppia soittamaan sitä. koen kai edelleen etteivät taitoni riitä. pianoni on kaukana. meidät erottaa yli 800 kilometriä. piano on vanha. kaltoin kohdeltu. epävireessä. kaukainen ystävä, jota kaipaan tasaisesti. niinkuin tuntureitakin. nyt minulla on meri.

tiedättekö sen erilaisen tunteen, sen kalvon iiriksen päällä, kun tulee ulos pimeästä nähtyään hyvän elokuvan. sellaisen joka liikuttaa jostain pinnan alta. sen tunteen aikana maailma katsoo hetken toisin. etäältä. irrallaan. hidastettuna. minä pidän siitä tunteesta. pitkitän sen kestoa syventymällä esimerkiksi nymanin sävellyksiin.

vietämme tänään vuosipäivää. heräsin hymyillen katselemaan maata piiskaava sadetta, liian aikaisin, kun hämärä ei ole vielä valjennut. eikä valkea heti, pilvien roikkuessa ikkunamme korkeudella. sain sytyttää kynttilät jo ennen aamu seitsemää. katsella veden laskeutumista kuulla vain tuuli ja sade. hyvä olla. turvallinen. onnellinen. en herättänyt toista. vietimme toisen aamun myöhemmin. yhdessä.

elokuva pimeässä teatterissa, juuri kun sade oli väistynyt paistavan auringon alta tuntui juuri oikealta. emmekä nähneet sitä turhaan. silmäni ovat sitä paitsi kauniimmat muutaman kyyneleen jälkeen. pidin siitä. ja yhä paistaa. juodaan kuppi teetä. ehdimme vielä. menkää katsomaan, oikea rooli deppille tai depp oikea elokuvalle. minun blackbirdini on täällä.

odotusta.

Miten pian sitä tottuu toisen olemassa oloon, läheisyyteen ja läsnäoloon. Miten pian huomaa, että kaipaa juuri sitä pientä aamuhetkeä, kun molemmat ovat vielä puoliunessa ja ylös on jo ängetty, kahvi tippuu ja halataan hetki kun kohdataan. meän kodissa. Miten tylsä onkaan nyt lukea lehteä yksin, kelle sitä kommentoisi kahvimotin reunan yli. Ja miten ihana on olla hetki erossa ja kaivata, odottaa toista saapuvaksi. jälleennäkemistä. Miten tärkeää on toisaalta osata olla yksin. Miten tärkeää on huomata että kaipaa. ihmeellistä. ihanaa. pientä odotusta.

syksyntuntua.

olen ollut pari päivää yksin kotona. ja vieläpä puolitoista päivää vapaalla palkkatyöstä. eilen pidin kodin ehostusiltaa ja askartelin mustikoista hilloa ehkä tonttujen viemisiksi.. Koti tuntu erilaiselta kun toinen ei tullutkaan illalla kotiin.ny Siivosin antaumuksella ja innolla, siivous ei ole ikinä ollut pakko, koska lopputulos on aina yhtä virkistävä ja ihana. Päivän puuhien jälkeen rentouduin katselemaan vaasalaisten ihastuttavien suomenruotsalaisten puuhailua.. lasi jäähtynyttä fresitaa, mm.





tänään tein toisia töitä, aluksi innotta, puolipakolla. Mutta työn edetessä tuli tunne, että tästä voi tulla hieno homma. Tulos voi viedä pidemmällä kuin ikinä arvaankaan. Rupeaman jälkeen polkaisin pyöräilemään ja tein löytöjä sunnuntaille. Silloin vietämme vuosipäivää. Yhdessä. Herkutellen. Nauttien.

ulkona on pimeää. näin myöhään nautin hämärästä. saan sytyttää paljon pieniä valonlähteitä. pian kynttilöitäki. valkoiset seinät saavat pehmeämpiä sävyjä kuin kirkkaan kesäauringon säteistä. koti pehmenee. kuin orava pesäänsä, pehmennän kotia valonlähteillä, huovilla, villasukilla. ja mikä parasta, pian on talvi..

löytämisen ilo.

Mulla on mahtava kesätyöpaikka! Aina asiakaspalvelutyö, edes luonnossa, ei ole parhaimmillaan.. mutta joinakin päivinä son mukavaa. Joinakin päivinä tää työpaikka antaa vaan parastaan, kuten maanantaina! Metsäpalovaroituksen pärähdettyä voimaan täytyi reippaan luonto-oppaan lähteä kiikuttamaan varoituslätkiä pitkin metissä lymyäviä tulipaikkoja. Matkalla löytyi muutama luvaton telttapaikka, esmes aamuhetkessä teltan kätköissä romantisoiva pariskunta, joiden paljaat jalat vaan viuhuivat teltan oven raosta.. siinä sitten huutelemaan hyvän matkan päästä, että voisittekohan sitten ko heräätte (puette päällenne) siirtää tän teltan luvalliselle paikalle.. Löyty peukalonpäänkokosia makeita mustikoita. Ja pitkän matkan helteestä taivallettuani nousin jyrkähkön kallion päälle ja oi siellä oli aarre, yhdessä kohdassa muovipussillinen herkullisia kanttarelleja! Voi sitä iloa. Illalla saimme herkutella omin pikku kätösin poimituista sienistä ja marjoista. Tällaisia luontaisetuja ei vain ole muilla työpaikoilla.






Muutenkin nautin kyseisestä päivästä mielettömästi. Löysin myös vuoden vanhalta paloalueelta kaksi harvinaista lajia ja sain niistä kuvat. Työosuuden jälkeen pidin lounastaukoa kuvan kauniilla lammella. Helteeseen viilennystä toi uinti. vesi <3
Tuollaisten päivien avulla jaksaa vääntää pitkää tuntia niinäkin päivinä kun väsyttää ja ärsyttää, työtoverit nyppii, asiakkaat kyselee kaikkea muuta ko pitäis tai asiakkaita ei ole etc. etc.

Tänään sataa. Kauan kaivattu ilman viilentyminen ja puhdistava ja uudistava sade on saapunut. Ei harmita ollenkaan! On pimeää ja utuista, metsä tuoksuu hyvällä. Ja mikä parasta minulla on lyhyt päivä töitä. Lyhyempi päivä tuntuu melekein ko vapaapäivältä. Täynnä mahdollisuuksia. Hautaudunko kotinurkkiin puuhastelemaan, tänään kun mieskin on monta päivää työmatkalla ja saan tehä kotijuttuja aivan oman mielen mukaan.. Vai lähtisikö pyörähtämään vähän kaupoilla. Linnottautuisiko kirjaston lukusaliin vai kahvilaan nauttimaan kaffetta. Uijui, vielä ei tiiä.. Nyt pari tuntia sateen kuuntelua, tulisiko joku sittenkin tällä säällä mettään, kiireetöntä.

olo.tiloja.

aurinkoisena kesäpäivänä kantautui kaukaa hiljaa kirkon kellojen ääni,
käsittämättä täysin miksi,
nousivat kyyneleet silmiini ja tunsin suurta surua,
ajattelin jo menneitä.





kolmannella askeleella,
painostavuus iski,
ja kaikki se vesi,
jota ihosi pidätteli,
liikahti vedenpinnan mukana,
luovutit liikkeelle ja taivuit.

aamuisin.

puhu minulle vain vähän ja hiljaa- ennen aamukahvia..

herään toisen kelloon. toinen painaa jälleen torkkua. nousen laittamaan kahvin päällä. palaan lämpimään peiton alle. yritän herätellä väsynyttä työläistä.. huomenna saat nukkua, jätän huomenna kahvia pannuun kun lähden töihin. lue sinä ensin lehti, minulla on aikaa ja isompi motillinen höyryävää maitokahvia..




kiireettömät aamut ja aamupalat ovat parhautta. arjen luksusta. syön jugurttia mustikoilla tai mustikoita jugurtilla. santsaisinko kahvia. lisää kaardemummaa. työaamuinakin varmistan lehdelle oman hetken. rauhoitun ennen päivän tohinoita. aamuhetken kruunaan kuhunkin päivään sopiva musiikkiannos. tänään bo casperia..

men jag har börjat fundera
det här känns nästan alldeles för bra
det kommet aldrig fungera
det är så det brukar va´

kesäsää. ja kuinka öinen meri kantoi ääniä..

yöllä:
valmistelimme piknikeväät nopeasti. herkullista salaattia ja uunituoreita mustikkamuffinsseja. juomat kylmästä. hilpaisu kallioille. löysimme parhaan mahdollsen paikan, vastarannalta suoraan vastapäätä kuningattaren lavaa. jutellaan hieman. nautitaan lasillinen. otetaan toinen ja maistellaan mustikkaisia leipomuksia. huomaatteko illan pimenevän. kesäillassa ei sukkia käytetä! pörriäinen ei paljon isokenkäisen deejiin lämmittelyistä lämmennyt. mietimme tehtiinkö tämä kappale vuonna -94 niinkuin kaikki muutkin hyvä biisit.






opastetaan puhelimitse lisää ystäviä paikalle, ota kiikarit, me nähdään lavalle! melojat yrittävät ylittää kielletyn vesirajan. illan pimettyä ne onnistuvat. emme tunnista kuningattaren uusia kappaleita. varromme klassikoita. kotiin kävellessä kaikuu like a prayer. ilta pelastettu. mahtava päivä. vaan mikä olikaan parasta.. kyllä ne isän tuomat hillat lämmittää vielä synkkinä talvikuukausina enempi <3





aamu:

mikä ilma! Oli vaikeuksia suoriutua kaikista kodinhoidollisista tehtävistä, kun mieli tekisi vain pihalle ja pian sinne singahdankin. Mahtava päivä. Edessä hieno ilta. Kivisellä ikkunalaudalla kasvaa valmistujaislahjaksi saamani tomaatti.. kaksi marjaa vai oliko ne hedelmiä? paisuu hiljalleen.. kiva seurata miten kauan saan pidettyä ne elossa.



tänään Helsinki räjähtää väenpaljoudesta madonnan keikan vuoksi. Lippuja emme hankkineet, mutta asuinpaikkamme antaa aitiopaikat keikalle. Ystävät levittävät viltit vieräämme, juodaan kuohuvaa, nautitaan piknik eväistä, ilta-auringosta ja vastarannalta raikaavasta popin kuningattaresta! Kuulostaa hienolta, ilta on varmasti hienompi! Iloinen vapaapäivä. KESÄ!

sininen hetki kultareunuksella.

pitelen käsissäni ainuita sinisiä asioita, joita kelpuutan kotiini.. siniset sävyt sävähdyttävät minua vain luonnossa ja mummolta perimissäni tsaikkakupeissa. Nautin hetkisen mustikoita vaniljakastikkeella neuvostoliittolaisista kupeista. nam.



Olen perin ihastunut näihin kuppeihin. Jos äiti heltyy eläissään saan 5 kahvikuppia samaa sarjaa. Tahtoisin kasvattaa sarjaani jo nyt. Kesällä löysin 6 kakkulautasta rovaniemen vanhan tavaran kaupasta. En ole löytänyt etsinnöistä huolimatta lisää kuppeja.. Koboltin kovuutta juhlistaa kultakrumeluurit, jotka ovat juuri siinä hyvän maun rakosessa, kauniita. kultaisen reunan hetkeeni toi spotifystä soljuva scandinavian music group. hetken hairahdus, musiikillisesti.

odottelua.

Vain kodin sisustajat tietävät miten pienetkin asiat voivat vaivata kodissa liian isosti.




Olen vaiheessa. Kotini on jatkuvassa kehittymisprosessissa. Ei valmis. Täynnä pikku puutteita. Ruokailuvälineet makaavat monitoimilaatikossa keittiön lattialla. Pöydässä ei ole liinaa. Sohvatyynyissä on tähän asuntoon vääränlaiset päälliset. Päiväpeitto olisi hyvä jos olisin nypläyksestä pitävä 68 vuotias mummo. Vanhan asunnon verho roikkuu liian kaukana lattianrajasta. Eteisessä ei ole kenkälaatikostoa. Avaimet nakataan sohvankulmalle. Buddha ei ole vieläkään seinällä. Makuuhuoneesta puuttuu se jokin. Ja aina.. tässäkään asunnossa ei ole tarpeeksi säilytystilaa!

Mutta kotini on rakas. Tämä koti on ehkä rakkain ja ihanin missä olen ikinä kotoakotoa muuttamisen jälkeen asunut. Kotiin on ihana mennä ja herätä. Jaksan yhä neljän kuukauden jälkeen ihastella aamuaurinkoa tulvivaa keittiötä ja olohuonetta, elämää nähnyttä puulattiaa jalkojen alla. Tilaa. Valkeaa tilaa. Ja tässä vaiheessa on syytä muistuttaa kotini ei ole "ihana valkoisella sisustettu villa".. Vain seinät ovat valkeat ja katto. Kalusteissa suosimme tummia sävyjä.

Tärkein huonekaluni on ehdottomasti kokopuinen, tamminen, italialainen maalausteline. Pelastaisin sen ihmishenkien jälkeen palavasta asunnosta. Se on arvokas. Erittäin toimiva. Kestävä. Nähnyt monta asuntoa. Pidellyt monta pensseliä ja öljyväriroisketahraa. En vaihtaisi sitä pois.

Toinen lempikalusteeni on pieni punainen kiinankaappi. Se oli ensimmäinen itse maksamani huonekalu, jonka vielä ostin muuttoautoon karauttaessani lapsuuden, lapin, maisemien parista pois. Kaappi on seurannut elämääni aina aitiopaikalta, mutta vasta nykyisessä asunnossani se on saanut arvoisensa paikan. Olo/ruokailuhuoneeni helmi. Katseenvangitsija. Jatkumon luoja. Ja avokkini keksi sen sisustallekin ehkä parhaan ja kauneimman ratkaisun.. Kaappi säilyttää ihanat lasit tällä hetkellä.


Saaristolaiskoti on ensimmäinen yhteinen kotimme. Jo se tuo jonkinlaista taikaa nykyiseen asuntoomme. Pikkiriikkinen vuokrakaksio vanhassa massiivisessa kivisessä kerrostalossa. Kuin keskellä pientä kylää, silti niin lähellä keskustaa. Ja voi sitä rauhan määrää. Takapihalla voi lojua nurmikolla omenapuun alla tai juoda aamukahvit keinussa. Voit tervehtiä naapureitasi!

Yleensä kammoan hassunhauskoja tekstejä täynnä olevia kylttejä.. Erään työreissun jälkeen vierailin käsityöläistalossa ja siellä silmiini osui kuitenkin tämä "Love lady and a grumpy old man lives here" TÄYDELLINEN. Mielestäni kyltti kuvasi mahtavasti nykyistä kotiamme.. ;) Avokkini ei sitä kuitenkaan ulko-oveen huolinut, mutta vessasta sille löytyi oiva paikka.



Nyt haaveilen kodin ehostamisesta. Tahdon mustavalkoset koristetyynynpäälliset sohvalle. Haluaisin isoja, valtavia, taulunpohjia jotka voisin maalata suuria seiniä täydentämään. Ehkä valkea päiväpeitto, sillä tummat kalusteet saavat mustan näyttämään ehkä jo tunkkaiseltakin. Pieni laatikosto keittiöön. Kapea kenkälaatikosto eteiseen. Iso lattialla makaava peili. Ja syksyn edetessä tärkeimpänä.. voi kun löytäisimme pisteen olohuoneeseen, sopivan kattolampun! Pimenevät illat ovat ihania, pienet tunnelmavalaisimet riittävät, mutta kun aamulla en näe kahvini kanssa lukea aamun lehteä.. tulee valaisinta ikävä.

Näpertäminen ja kodin laittaminen on puutteista huolimatta minun juttuni. Saatan harmitella puolihuolimattomasti asiaa ääneen, mutta pidän pikku hiljaa valmistuvasta kodistani. Anteeksi- kotihan ei ole ikinä valmis! Mutta vähän valmiimpi.. Haaveilen vielä pari tuntia töissä kodistani... ja jään sitten parin päivän vapaille, hip!

lauantait.

Vapaat lauantaiaamut ovat luksusta. Heräsin hyvin nukutun vaikkakin lyhyen yön jälkeen hyvällä tuulella, lämmössä, toinen keittää kahvin valmiiksi, kattaa lehden ja kupit, tekee leipää. Pistän musiikkia soimaan. Loppulehden voi lukea matolla makoillen. Pysähtyä välillä katsomaan valon välkettä vanhalla puulattialla. Lisää kaardemumma maitokahvia. Kiireettömyyttä. Ihanaa.
Aurinkoinen päivä sai hyvän alun.

Vanha ystävä soitti myöhemmin. Historiamme on ollut.. sanotaan vaikka että vaiheikas- Luottamus lyötiin rikki. Annettiin anteeksi. Otettiin etäisyyttä. Ja nyt näemme harvemmin, mutta välimatka ja aika ei enää riko hetkiä. Toinen on läsnä ensi hetkestä, vaikkemme olisi puhuneet moneen kuukauteen. Toinen ymmärtää äänen sävyn. Kun on ollut riittävän lähellä ja eronnut tarpeeksi kauas välillä, ei tarvitse mitään. Ei tarvitse kysyä tavan vuoksi mitään. Ei sanota, että kuuluu hyvää, kun äänessä on väre jostain muusta. Ei luvata nähdä, kun tiedämme että jos näemme se on enemmän iloinen yllätys, oikea yllätys, eikä vain kalenteriin merkitty iltapäiväkahvitapaaminen. Ei sanota "palaillaan", emme ehkä palaa. Se ystävyys ei vaadi mitään. Ja se voi olla yhtä ikuista kuin ne jossa annetaan ja otetaan useammin, enemmän, toisilla tavoilla.

Kuuntelin lisää musiikkia. Makasin hiljaa matolla ja tuijotin puhtaita seiniä. katonrajaa. Täällä kaikuu vielä vähän. Elokuu. Illat alkavat pimetä. Ilma viilenee. Öistä tulee taas pimeitä ja kylmempiä. Odotan talvea. Ensimmäistä saaristolaistalvea.

Tänään meillä ei ollut kiire mihinkään. Tänään emme tehneet mitään erityistä. Tänään oli ihana päivä.