Olen vaiheessa. Kotini on jatkuvassa kehittymisprosessissa. Ei valmis. Täynnä pikku puutteita. Ruokailuvälineet makaavat monitoimilaatikossa keittiön lattialla. Pöydässä ei ole liinaa. Sohvatyynyissä on tähän asuntoon vääränlaiset päälliset. Päiväpeitto olisi hyvä jos olisin nypläyksestä pitävä 68 vuotias mummo. Vanhan asunnon verho roikkuu liian kaukana lattianrajasta. Eteisessä ei ole kenkälaatikostoa. Avaimet nakataan sohvankulmalle. Buddha ei ole vieläkään seinällä. Makuuhuoneesta puuttuu se jokin. Ja aina.. tässäkään asunnossa ei ole tarpeeksi säilytystilaa!
Mutta kotini on rakas. Tämä koti on ehkä rakkain ja ihanin missä olen ikinä kotoakotoa muuttamisen jälkeen asunut. Kotiin on ihana mennä ja herätä. Jaksan yhä neljän kuukauden jälkeen ihastella aamuaurinkoa tulvivaa keittiötä ja olohuonetta, elämää nähnyttä puulattiaa jalkojen alla. Tilaa. Valkeaa tilaa. Ja tässä vaiheessa on syytä muistuttaa kotini ei ole "ihana valkoisella sisustettu villa".. Vain seinät ovat valkeat ja katto. Kalusteissa suosimme tummia sävyjä.
Tärkein huonekaluni on ehdottomasti kokopuinen, tamminen, italialainen maalausteline. Pelastaisin sen ihmishenkien jälkeen palavasta asunnosta. Se on arvokas. Erittäin toimiva. Kestävä. Nähnyt monta asuntoa. Pidellyt monta pensseliä ja öljyväriroisketahraa. En vaihtaisi sitä pois.
Toinen lempikalusteeni on pieni punainen kiinankaappi. Se oli ensimmäinen itse maksamani huonekalu, jonka vielä ostin muuttoautoon karauttaessani lapsuuden, lapin, maisemien parista pois. Kaappi on seurannut elämääni aina aitiopaikalta, mutta vasta nykyisessä asunnossani se on saanut arvoisensa paikan. Olo/ruokailuhuoneeni helmi. Katseenvangitsija. Jatkumon luoja. Ja avokkini keksi sen sisustallekin ehkä parhaan ja kauneimman ratkaisun.. Kaappi säilyttää ihanat lasit tällä hetkellä.
Saaristolaiskoti on ensimmäinen yhteinen kotimme. Jo se tuo jonkinlaista taikaa nykyiseen asuntoomme. Pikkiriikkinen vuokrakaksio vanhassa massiivisessa kivisessä kerrostalossa. Kuin keskellä pientä kylää, silti niin lähellä keskustaa. Ja voi sitä rauhan määrää. Takapihalla voi lojua nurmikolla omenapuun alla tai juoda aamukahvit keinussa. Voit tervehtiä naapureitasi!
Yleensä kammoan hassunhauskoja tekstejä täynnä olevia kylttejä.. Erään työreissun jälkeen vierailin käsityöläistalossa ja siellä silmiini osui kuitenkin tämä "Love lady and a grumpy old man lives here" TÄYDELLINEN. Mielestäni kyltti kuvasi mahtavasti nykyistä kotiamme.. ;) Avokkini ei sitä kuitenkaan ulko-oveen huolinut, mutta vessasta sille löytyi oiva paikka.
Nyt haaveilen kodin ehostamisesta. Tahdon mustavalkoset koristetyynynpäälliset sohvalle. Haluaisin isoja, valtavia, taulunpohjia jotka voisin maalata suuria seiniä täydentämään. Ehkä valkea päiväpeitto, sillä tummat kalusteet saavat mustan näyttämään ehkä jo tunkkaiseltakin. Pieni laatikosto keittiöön. Kapea kenkälaatikosto eteiseen. Iso lattialla makaava peili. Ja syksyn edetessä tärkeimpänä.. voi kun löytäisimme pisteen olohuoneeseen, sopivan kattolampun! Pimenevät illat ovat ihania, pienet tunnelmavalaisimet riittävät, mutta kun aamulla en näe kahvini kanssa lukea aamun lehteä.. tulee valaisinta ikävä.
Näpertäminen ja kodin laittaminen on puutteista huolimatta minun juttuni. Saatan harmitella puolihuolimattomasti asiaa ääneen, mutta pidän pikku hiljaa valmistuvasta kodistani. Anteeksi- kotihan ei ole ikinä valmis! Mutta vähän valmiimpi.. Haaveilen vielä pari tuntia töissä kodistani... ja jään sitten parin päivän vapaille, hip!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti